Suunnittelu

Dendropedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bonsain kehittäminen vie aikaa, joten on hyödyksi laatia suunnitelma millaisen kaavaan puuta alkaa työstää ja minkälainen aikataulu eri työvaiheineen puulle on mahdollinen. Puut tarvitsevat isompien töiden jälkeen lepojaksoja, joiden aikana pienempiä operaatioita voi kuitenkin tehdä. Tietyt pitkäkestoiset työvaiheet on hyvä käydä läpi heti alussa, kuten nebarin - puun tyven ja näkyvien juurien kehittämisen. Suunnitelman laatiminen on hyvä aloittaa heti puun keruusta, ehkä jo aikaisemmin jos puuta aletaan valmistella myöhempää nostoa varten.

Dokumentointi

Puun suunnittelu lähtee liikkeelle dokumentoinnista. Puun kuvaaminen vuosittain on tarpeen, jotta kehityksen seuraaminen onnistuu. Se on myös hyödyksi, jotta suunnittelua voi jatkaa talvella puun ollessa haudattuna tai muilta harrastajilta ideoita kysyttäessä.

Suunnitelman laatiminen

Mallin valitseminen

Erilaisia malleja ja kaavoja puille on määrättömästi. Japanilaisessa perinteessä bonsai-kaavat voivat olla hyvinkin pikkutarkkoja, samoin kiinalaisessa Penjing- tai Vietnamilaisessa Hòn Non Bộ-perinteissä. Euroopassa suosittua bonsai-tyyliä on puolestaan pidetty vapaamuotoisena naturalismina, jossa puille haetaan luonnossa ilmeneviä muotoja. [1] On kuitenkin hyvä muistaa, että liika sitoutuminen tiettyyn perinteeseen rajoittaa luovia ratkaisuja. Käytössä oleva bonsai-materiaali voi olla huomattavasti käyttökelpoisempaa, jos sen mahdollisuuksia ei rajaa.

Muokkaamisen aikatauluttaminen

Virtuaalit

tuijavirt_zpse2cf517a.jpg

[2]

[3]

Piirrokset

20869182876_e568908250_z.jpg

Muovailuvaha